08 kesäkuuta 2015

Kirsikka "tacot"


Koko kevään olen odottanut kirsikoita ja nyt kun niitä vihdoin saa; tekisi mieli tunkea niitä joka paikkaan! :D Minulla on testattavana Modon makusiirappeja, joista nyt pääsin hyödyntämään myös ihanaa kirsikkasiirappia. Tähän mennessä olen sitä lorauttanut aina vain colan joukkoon..Hyvä, voimakas kirsikan maku on mielestäni ollut hiukan haastavaa saada leivonnaisiin, mutta eipä enää!! Suosittellen lämpimästi kaikille kirsikan ystäville niin tuota siirappia kuin tätä reseptiäkin  <3

Nämä hauskat herkut on kuin makea versio tacoista.. Rapea kauralastukuori, tuoreita kirsikoita, täyteläistä mascarponevaahtoa ja paahdettua pistaasia; nam.. Koska täytettä tuli taas kuin armeijalle, niin tein myös kirsikka tartaletteja, joiden pohjat on tehty tällä reseptillä. 



Kaurakuoret
50  g voita
1 dl sokeria

1 muna
1,5 dl kaurahiutaleita
1,5 rkl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
vaniljaa myllystä

Täyte
1 dl Modon kirsikkasiirappia
1 prk mascarponejuustoa
2,5 dl vispikermaa
tomusokeria

Lisäksi
100 g tummaa suklaata
tuoreita kirsikoita
pistaasipähkinöitä

Sulata voi kattilassa ja lisää sokeri. Ota kattila liedeltä, sekoita muna joukkoon, ja sitten yhteen sekoitetut kuivat aineet. Nosta leivinpaperoidulle pellille 3-4 kekoa kerrallaan; jätä reilusti leviämisvaraa. Paista 200 asteessa 5-7 min. Nosta lastut lämpiminä (esim. isoilla väleillä varustettua ritilää apuna käyttäen) tacon muotoon jäähtymään. Kun lastut on jäähtynyt, sulata suklaa ja valele sillä kuorien sisäpinnat.  Nosta viileään odottamaan hetkeksi jotta suklaa jähmettyy. Kiehauta kirsikkasiirappia kunnes se on tiivistynyt ja paksuuntunut hieman. Anna jäähtyä. Sekoita suurin osa siirapista mascarponen joukkoon. Vaahdota kerma löysähköksi vaahdoksi ja kääntele mascarponen joukkoon. Lisää tomusokeria haluamasi määrä kunnes olet tyytyväinen makeuteen. Pilko tuoreita kirsikoita ja aseta kauratacojen pohjalle. Pursota kuoriin mascarponevaahtoa ja pirskota kirsikkasiirappia päälle. Viimeistele paahdetulla pistaasirouheella ja kirsikanpaloilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti