10 marraskuuta 2015

Mustikka-pistaasi-valkosuklaakakku



Olen aivan täysin hurahtanut kakkujen maalaamiseen. Se ei varmaan ole mikään uusi juttu, mitä tulee kakkujen koristeluideoihin, mutta mulle se on suhteellisen uusi juttu. Alkuvuodesta kokeilin ensikertaa ja sille tielle jäin..Olen aina tykännyt piirtämisestä ja maalaamisesta (tosin olen kylläkin sellainen oman elämän taiteilija) ja nyt olen alkanut harjoittelemaan kakkujen maalaamista. Tai ehkä paremminkin voisi puhua koristemaalaamisesta.. Massa päällysteisiin kakkuihin saa tosi kivaa efektiä ja uutta twistiä kun osan koristelusta toteuttaa elintarvikeväreillä maalaten.Tähän kakkuun tein riikinkukonsulkien "sisustat" ensin irrallisiin sokerimassakuvioihin jotka liimasin pintaan sokerikuorrutteella, ja osan maalasin suoraa kakun pintaan. Reunaa koristaa kullattu kakkupitsi jossa viimeistelyssä käytin vielä muutamia kultahelmiä. Koska kakun koristelu oli aikaanvievää, halusin täytteessä selvitä hiukan nopeammin. Yritän aina viimeiseen asti tehä kaiken itse, mutta hiljalleen olen pääsemässä tästä Ns. "valmiiden tuotteiden käytön- möröistä". Sillä jos ja kun löytyy hyvä tuote niin ne ovat todella käteviä! Dr.Oetkerin suklaamousse ja valkosuklaamousse ovatkin uusia ihania tuttavuuksia. Herkullisia ja super helppo-ja nopeatekoisia. Niitä on todella helppo tuunata maullisesti, käyttää "pohjana" täytteissä tai sitten ihan sellaisenaan. Yllätyin todella positiivisesti kummankin maun kohdalla; maut olivat aitoja ja koostumus ihanan kuohkea. Suklaamoussea olen herkutellut sellaisenaan ja testasin sitä mm. kesällä postattuun vanukaskakkuun. Nyt oli aika testata tuo valkosuklainen versio jonka maustoin pistaasilla ja mustikalla. Tässä nyt ohje tuunattuun mousseen sekä kakun kuorrutukseen:

-Pohjana minulla oli 3 osaan halkaistu vaalea, vaniljalla maustettu kakkupohja (halkaisija 20 cm)
-Kostutus: 1,5 dl maito+ 1 rkl Dr.Oetkerin aito vaniljasokeri


Täyte
1 pss Dr. Oetker valkosuklaamoussea
2 dl maitoa

100 g pakastemustikoita
1 rkl sokeria
1 liivatelehti

100 g pistaaseja

2 dl vispikermaa

Sulata mustikat ja paseeraa kattilaan. Laita liivate likoamaan kylmään veteen. Kuumenna mustikkapyre sokerin kanssa ja liuota puristeltu liivatelehti joukkoon. Anna jäähtyä. Paahda pistaaseja kevyesti pannulla ja rouhi hyvin hienoksi. Sekoita valkosuklaamoussejauhe maitoon ja vaahdota sähkövatkaimella muutama minuutti. Jaa massa kahteen osaan. Kääntele toiseen massanpuolikkaaseen pistaasi rouhe, ja toiseen puolikkaaseen mustikkapyre. Vaahdota vispikerma ja kääntele puoliksi kumpaankin seokseen. Kokoa kakku vetäytymään kelmutettuun irtopohjavuokaan; järjestyksessä pohja+kostutus+toinen mousseista, ja toiseen kerrokseen sama.

Kreemi
185 g voita
3/4 dl vettä
3/4 dl sokeria
1 tl Dr.Oetker aitoa vaniljasokeria

Laita sokerit ja vesi kattilaan, kiehauta ja keitä muutama minuutti. Anna jäähtyä. Vaahdota pehmeä voi kuohkeaksi, lisää jäähtynyttä sokerilientä (yhteensä 3/4 dl) hiljalleen ohuena nauhana ja koko ajan vispaten. Vatkaa kunnes sileää, vaaleaa ja tasaista. Irrota kakku vuuasta ja levitä kreemi sen päälle tasaisesti palettiveitsen avulla. Nosta kylmään hetkeksi.

Päälle
500 g Dr.Oetkerin valkoista sokerimassaa

Lisäksi tarvitset
Dr.Oetker elintarvikevärejä
vodkaa tai muuta kirkasta alkoholia värien laimentamiseen
kultaista tomuväriä
kakkupitsiä
Dr.Oetkerin kultahelmiä

Kauli sokerimassa tomusokeroidulla alustalla ohuehkoksi, about 3,5 mm paksuuteen. Rullaa kaulimen ympärille ja aukirullaa sitten kakun päälle. Siloita ja tasoita pinta, ja leikkaa pois reunan yli tuleva osuus.

Kakkupitsi on värjätty kultatomulla ja sitten liimasin sen sokerikuorrutteella kiinni kakun pintaan. Riikinkukon sulat ovat vapaalla kädellä maalattuja, ainoastaan niiden "keskukset" tein etukäteen ja liimasi ne sokerikuorrutteella. Mitä maalaamiseen tulee niin mielestäni nestemäiset värit ovat erittäin toimivia, sillä niissä ei älyttömästi tarvitse erillisiä lantrauksia tehdä, paitsi jos haluaa erityisen pastellisia sävyjä. Tykkään kyllä myös geelimäisistä väreistä, mutta niitä pitää lähestulkoon aina ohentaa (ainakin omasta mielestäni) sillä ne herkästi "pisaroituvat" sokerimassan pinnassa. Massapäällysteisien kakkujen maalaaminen ei ole yhtään sen vaikeampaa kuin paperille maalaaminen. Jos ei tunnustaudu kovin taitavaksi maalariksi niin ei hätää; sabluunoita apuna käyttäen voi kakuille myös tehdä vaikka painokuvia elintarvikeväreillä.. rohkeasti vain kokeilemaan ja testaamaan kaikkea uutta!! :)



3 kommenttia:

  1. Ihastelinkin tätä kakkua jo Instagramin puolella. Kaunis! <3
    T: Serkusten suklaaunelma blogi

    VastaaPoista
  2. Ihanat värit! :) riikinkukot on kyl nättejä ;)

    VastaaPoista