19 joulukuuta 2014

Rosollipiirakka


 Rosollin maut päätyivät tällä kertaa piirakkaan. Meillä on huomena "esijoulu" perheen kesken sillä veli avovaimoineen lähtee Ruotsiin jouluksi, eivätkä he vietä aattoa meidän kanssa. Juhlimme näin ollen kaksi joulua, huippua! :) Suunnittelimme että jokainen tekee jotain ja otin asiakseni tehdä tämän piirakan meille alkupalaksi. Sovimme että emme syö mitään jouluruokaa vielä ; joten rosollia mukaileva piirakka noudattaa mielestäni hyvin tätä sääntöä :D Halutessasi voit lisätä myös ihan pieneksi kuutioitua suolakurkkua. Miksei jopa omenaakin!

Perunavoitaikina
150 g laktoositonta margariinia
3 dl jauhoja
1,5 dl perunahiutaleita
1,5 tl leivinjauhetta
1,5 dl vettä
suolaa

Täyte
1 iso punajuuri tai muutama pieni
2 peruskokoista porkkanaa
1 iso punasipuli
200 g laktoositonta fraichea
1/2 dl laktoositonta maitoa
150 g aurajuustoa
1 muna
timjamia
mustapippuria
suolaa

Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään ja nypi pehmeän voin joukkoon. Lisää vesi ja muotoile tasaiseksi taikinaksi. Nosta kylmään. Esikeitä punajuuri(a) kuorineen ja porkkanoita kuorittuina erillisissä kattiloissa. Ne saavat jäädä napakoiksi. Kuori punajuuri jäähtyneenä, kuutioi se ja porkkanat tasakokoisiksi sekä silppua sipuli. Painele taikina piirakkavuuan pohjalle ja esipaista pohjaa 200 asteessa n. 5 minuuttia. Sekoita fraiche ja muna, lisää mausteet sekä lopuksi murusteltu aurajuusto. Ota pohja uunista, levitä täytteet ja kaada liemi päälle. Hölskytä vuokaa muutama kerta ja laita takaisin uuniin. Paista n. 30 min; peitä pinta tarvittaessa paiston loppuvaiheessa.

1 kommentti:

  1. Vähän siisti idea! Toihan sopii myös siihen, kun joskus loka-marraskuussa alkaa tehdä mieli jotain jouluista, mutta ei vielä tohdi alkaa torttuja paistella! :)

    VastaaPoista